tiistai 21. toukokuuta 2013

Todistuksia ja palkintoja

Tänään pidimme ensimmäisen Point Collegen työelämäseminaarin, johon kutsuttiin työpaikkaohjaajia ja muita oppilaitoksen yhteistyökumppaneita työelämän toimielimistä. Seminaari oli samalla loppuseminaari OPH:n rahoittamalle Osaavat ohjaajat-Toimivat näytöt projektille, jossa kehitettiin oppilaitokselle työpaikkaohjaajakoulutusta. Hankkeessa koulutettiin Point Collegen liiketalous nuorten työpaikoilla lähes kolmekymmentä työpaikkaohjaajaa. Heistä kymmenkunta sai todistuksen koulutuksesta loppuseminaarin yhteydessä. Onnittelut kaikille koulutuksen suorittaneille!

Seminaarin yhtenä tavoitteena oli tuoda esiin arvostusta työelämää ja työpaikkaohjaajia kohtaan. Tosi asia on, että ammatilliset oppilaitokset tarvitsevat hyviä työelämäyhteyksiä voidakseen tarjota laadukasta koulutusta. Opiskelijoiden oppimiseen ja osaamiseen vaikuttavat omalta osaltaan myös osaavat ja ymmärtävät työpaikkaohjaajat. Kuten erityisopettajamme Annamari Heikinheimo tänään esityksessään erityistä tukea tarvitsevista nuorista totesi, työpaikkaohjaaja voi parhaillaan luoda onnistumisia ja näin vaikuttaa vahvasti nuoren itseluottamuksen ja identiteetin muodostumiseen tai pahimmillaan lyödä hänet maan rakoon. Ohjaaminen ei aina myöskään ole helppoa. Haasteita tuovat yhtä lailla tavalliset kuin erityistä tukea tarvitsevat nuoret. Onneksi joukkoon mahtuu myös niitä erittäin lahjakkaita ja hyviä opiskelijoita, jotka tuovat myös työpaikoille paljon uutta osaamista. 

Point Collegessa tullaan jatkossa yhä enemmän kiinnittämään huomiota ja panostamaan työpaikkaohjaajien koulutukseen. Lukuvuoen aikana kehiteltyjä koulutusmalleja ja verkkopohjaista oppimisympäristöä tullaan hyödyntämään jatkossa paljon. Tämä koskee sekä perus- että aikuiskoulutusta ja niin liiketalouden kuin sosiaali- ja terveysalan koulutusta. Tämä on osa oppilaitoksen laatujärjestelmää.

Lopuksi omalta osaltani sanoisin kiitos kaikille motivoituneille ja osaaville työpaikkaohjaajillemme, jotka tukevat nuorten oppimista ja kehittymistä ammattilaisiksi työssäoppimisjaksojen aikana. Ilman teitä emme pärjäisi! Tänään käynnistimme uuden perinteen, jossa palkitsemme vuosittain yhden aktiivisen työpaikkaohjaajan. Palkinnot saivat tänä vuonna liiketalouden puolelta Katri Lähteenmäki Eltete TPM Oy:stä ja sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta Liisa Salonen, Porvoon kaupungilta. Kiitos yhteistyöstä ja onnittelut!

Aurinkoista kevättä kaikille!